Väitän, ettemme ole saattohoidossa yhdenvertaisia. Suomeen on hyvä syntyä. Silloin löytyy palveluita, rahallista tukea ja maailmallakin ihastusta herättänyt äitiyspakkaus. Mutta millainen hoitopakkaus odottaa kuolevaa ihmistä exitus-setin lisäksi? On hyvä muistaa, että saattohoitoa voi tarvita minkäikäinen ihminen tahansa, myös lapsi.

Puistattaa ajatuskin, että kehittäisimme tehoyhteiskuntaa, jossa noin 30 000 vuosittain saattohoitoa tarvitsevaa ihmistä olisivat vain arvoton menoerä. Saattohoitoa itse tehneenä tiedän, miten tärkeitä viimeiset hetket hoidettavalle ja hänen läheisilleen ovat. Ihminen on kuolinvuoteella aidoimmillaan. Kohtaamiset ja keskustelut ovat silloin tunteikkaita, koskettavia ja tärkeitä.

Kuolevan kohtaaminen herkistää hoitajan pohtimaan

Sairaanhoitajana hiljenen aika ajoin pohtimaan yhtä asiaa. Olen oppinut sen saattohoitopotilailta. Millaista elämäni olisi tänään, jos tietäisin kuolinpäiväni? Se asettaa arkiset harmituksen aiheet mittasuhteisiinsa, muistuttaa ihmiselämän rajallisuudesta ja auttaa heräämään onnellisempana uuteen päivään. Kuoleminen on luonnollinen osa elämää. Se ei ole sairaus tai oire, joka voidaan parantaa tai jolta ikuista nuoruutta mainostavassa yhteiskunnassa meistä yksikään voisi piiloutua.

Kuoleman lähestyessä aikuiset hoidettavat surevat usein tukahdutettuja tunteitaan, ystävyyssuhteiden vaalimisen unohtamista ja sitä, että työ vei liian suuren osan elämästä. Rakkaudesta, läheisistä ja omista hyvistä teoista ollaan sen sijaan kiitollisia. Harvat potilaat ja heidän läheisensä ovat niin kiitollisia hyvästä hoitotyöstä, kun saattohoidossa olevat ovat.

Yhdenvertainen saattohoito on ollut liian pitkään retuperällä

Edellä mainituista syistä olen pitkään vaatinut, että saattohoito pistetään kuntoon ympäri Suomen. Vaadin jokaiselle meistä arvokasta kohtaamista ja hoitoa viimeiseen henkäykseen saakka. Kauhulla luen uutisia ja kuuntelen kollegoita ja omaisia. Hoitajilla ei ole ollut aikaa pysähtyä kuolevan luokse, huolehtia kipulääkkeiden riittävyydestä tai olla aidosti läsnä läheisille. Puhumattakaan, että jokainen hoitaja olisi saanut itse riittävästi tukea, oppia ja työnohjausta tärkeään työhönsä.

Onneksi sosiaali- ja terveysministeriö on juuri kartoittanut asiaa. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tila Suomessa-raportissa todetaan, että valtakunnallisten tarpeet on tunnistettu. Kehittämistyö palliatiivisen hoidon ja saattohoidon saatavuuden ja laadun parantamiseksi on vihdoin aloitettu.

Hoitorauhaa hyvän saattohoidon oppimiseen ja toteuttamiseen

Kuolevan ihmisen hoitotyö on ammattitaitoa vaativaa työtä, jonka perusta on riittävä tietotaito saattohoidosta. Sosiaali- ja terveysministeriön palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportissa todetaan tylysti hoitohenkilöstön palliatiivisen hoito-osaamisen olevan puutteellista.

Tietoa olisi kyllä saatavilla, kuten

• Sosiaali- ja terveysministeriön Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa
• Duodecimin Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon käypä hoito-suositus ja potilasversio
• Hoitotyön tutkimussäätiön Hoitohenkilökunnan tuki syöpäpotilaille palliatiivisen hoidon aikana -näyttövinkki
• Skholen Saattohoito-verkkokurssi
• Eksoten saattohoitopassi.

Hoitajille on siis annettava entistä parempi mahdollisuus perehtyä peruskoulutuksessa saattohoidon osaamiseen ja päästä tarvittaessa täydennys- ja erikoistumiskoulutukseen. Hyvän saattohoidon toteuttamiseksi tarvitaan lisää ammattikoulutettuja hoitajia jokaiseen työvuoroon. Lisäksi on taattava hoitorauha, jotta hoitaja voi tehdä hoidettavan elämän viimeiset tärkeät päätökset yhdessä hänen, hänen läheistensä ja muiden hoitoon osallistuvien kanssa.

Lopuksi on sanottava, että korvaamatonta, kiitettävää ja eettisesti kaunista saattohoitotyötä tehdään jo useassa kunnassa. Samanlaiset hyvät käytännöt on saatava leviämään kaikkien saattohoitoa toteuttavien käyttöön. Jokainen meistä kun ansaitsee arvokkaan kuoleman.

Lue myös: Ikääntyneen kinkkinen lääkehoito - vaatii hoitajalta taitoa ja huolellisuutta.